NAPEROIDEN KUUKAUDENKIRJAPAKETTI



Avaruussankari SamSamin luku- ja puuhapaketti!


  


(Norm. jäsenhinnat yht. 28,70)





 



SamSam on ranskalaisen Serge Blochin luoma pienten tyttöjen ja poikien avaruussankari. Suomalaislapsille hän on tuttu Pikku Kakkosen animaatiosarjasta ja Leppis-lehden sarjakuvasta.

 

Nyt SamSam on laajentanut seikkailunsa myös kirjojen sivuille.

 SamSam kutsuu faninsa mukaan kiperiin tilanteisiin ja puuhaamaan kanssaan.





SamSamin kolme avaruusseikkailua


SamSam on pieni poika ja avaruussankari. Aina se ei ole helppoa. Supermahtavien ystäviensä Nallen, Pikku Piin ja Sottasällin kanssa SamSam joutuu jatkuvasti hurjiin seikkailuihin. Mutta kun on avaruussankari, selviää kiperistäkin tilanteista. Varsinkin kun omaa aivan erityisiä voimia.

SamSam ja superkaverit kertoo kolme tarinaa (Sottasälli siistiytyy, Paluu Marshiin ja Superkiireinen kaveri) SamSamin ja hänen kavereittensa touhuista. Helppolukuinen teksti sopii myös itse luettavaksi.


Jännä tarina ja tehtäviä


SamSam pelkää, että hänestä kasvaa jättiläinen. Niinpä hän matkustaa Marshiin selvittämään pikkuruisten marshilaisten salaisuutta. Hyppää SamSamin superkiiturin kyytiin ja lähde mukaan avaruusseikkailuun.

Tarinan edetessä voit värittää niin SamSamin kuin sen matkallaan kohtaamien otusten kuvia, auttaa SamSamia sokkeloissa, kuvittaa tarinaa tarroin, selvitellä salakirjoitettuja viestejä ja muuta kivaa.


Muotoonleikattu puuhakirja

SamSam ei löydä tussautintaan! Ovatko asialla marshilaiset? Äkkiä SamSam huomaa olevansa keskellä suurta kosmista seikkailua.

Tarinan edetessä saat ratkottavaksesi erilaisia tehtäviä, auttaa SamSamia sokkeloissa, värittää ja kuvittaa tarinaa kirjassa olevien tarrojen avulla, laskea ja muuta kivaa. Oletko selvinnyt annetuista tehtävistä ja antanut oikeat vastaukset, selviää tarkistamalla vastauksesi kirjan lopun ratkaisuista.





















Vinkki!
Osta useampi SamSam-paketti edullisella kuukaudenkirjahinnalla muidenkin iloksi.

Jos haluat vain  yhden paketin kirjoista, peruuta paketin tuloa ja tilaa haluamasi kirja sen omalla tilausnumerolla.


Muistathan, että voit tilata myös toisen ryhmän kuukaudenkirjan edullisella kuukaudenkirjahinnalla.

Säästä postituskuluissa ja nouda kuukaudenkirjapakettisi lähimmästä Suuri Kuu -kirjakaupasta. Osoitteet näet tästä. >>

Viimeinen peruutuspäivä 12.9.



© Lastenkerho/Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy